KATALIN MIKLÓSSY

Unkarin Parlamenttitalo. Kuva Andrew Shiva. Wikipedia

Fidesz voitti parlamenttivaalit vuonna 2010 kahden kolmasosan enemmistöllä. Oli kuitenkin selvää, että vastaava jymymenestys ei todennäköisesti enää osuisi kohdalle, koska hallitusvastuu yleensä syö kannatusta ja oppositio vahvistuu vääjäämättä. Hallitus ryhtyikin lähes ensimmäisenä tehtävänään muuttamaan Unkarin vaalijärjestelmää varmistaakseen Fideszin uudelleenvalinnan. Ydinajatuksena oli saada aikaan sellainen vaalikonstruktio, että jo pieni suhteellinen vaalimenestys saattoi muuttua ylivoimaiseksi vaalivoitoksi parlamentin paikkajakojen suhteen.

Parlamentin kansanedustajamäärää supistettiin radikaalisti: 386 sijaan valittiin seuraavissa vaaleissa enää 199 edustajaa. Toimenpidettä selitettiin säästöillä. Unkarissa on käytössä sekajärjestelmä, jossa ääniä annetaan sekä alueellisesti valituille henkilöehdokkaille että valtakunnallisille puoluelistoille.  Edellisestä, 386-paikkaisesta parlamentista henkilövaaleilla täytettiin 176 paikkaa (46 %), uudistetusta 199-paikkaisesta parlamentista 106 (53 %). Vähennettyjen edustajapaikkojen myötä vaalialueet piirrettiin siis uusiksi 176:sta 106:een: tämä tarkoittaa, että 8 miljoonan äänestäjän maassa tähän asti yhdellä vaalialueella oli 45 000 äänestyskelpoista asukasta, uudistuksen jälkeen 75 000. Lainlaatijat olivat tutkineet 2000-luvun vaalitilastoja ja vaalialueiden rajat piirrettiin niiden perusteella sellaisiksi, että Fideszin tukijat olivat jokaisessa enemmistönä.

Kahden kierroksen sijaan vaaleissa on uuden järjestelmän mukaan vain yksi kierros, mikä vähentää merkittävästi puolueiden mahdollisuutta rakentaa vaaliliittoja ensimmäisen kierroksen tulosten perusteella. Järjestelmä pakottaa puolueet lähtemään vaaleihin ennalta sovittujen ja varmistettujen liittolaisuuksien turvin, mikä ei suosi nykyisiä, keskenään riitaisia ja pienehköjä puolueita. Sääntö edistää suurten sateenvarjopuolueiden muodostumista, ja estää moninaisten poliittisten vaihtoehtojen esiintulon – eli kaventaa demokraattista keskustelua entisestään. Ilman tuntuvia vaaliliittoja yksikierroksinen järjestelmä suosii yksinkertaisen enemmistön periaatetta, jonka mukaan ehdokas käytännössä voittaa, jos saa alueellaan 35‒40 % äänistä, näin siinäkin tapauksessa, että muiden puolueiden ehdokkaat saisivat yhteenlaskettuna ehdottoman enemmistön. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos parlamenttipaikoista 106 tulee aluevaaleista, joissa kussakin voittoon riittää 35 % äänistä, johtaa se silti 53 % enemmistöön parlamentissa.

Vaalilain unkarilainen erikoisuus, nk. Hungaricum, on voittajan kompensaatio –sääntö. Sen mukaan vaalien voittajan ja toiseksi tulleen ehdokkaan välissä olevat äänet lasketaan voittajapuolueen kannatukseksi, lisä-äänimääränä puoluelistaan. Se, miksi voittajaa pitäisi ylipäätään kompensoida on epäselvää, mutta käytäntö suurentaa voittajan äänisaalista suhteettomasti ja vahvistaa parlamenttipaikkojen jaon vinoutumaa.

Vaalilain reformi osoittaa, miten tehokkaasti vallassa olevan puolueen uudelleenvalinta pystytään varmistamaan ja näin ollen vaikeuttamaan vallanvaihdosta.

Artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 1-2018. 

(Seuraava lehdessä virheellisenä ollut virke on korjattu tähän verkkoversioon: Edellisestä, 386-paikkaisesta parlamentista henkilövaaleilla täytettiin 176 paikkaa (46 %), uudistetusta 199-paikkaisesta parlamentista 106 (53 %).

Aiheesta myös:

Anniina Hyttinen, Heino Nyyssönen ja Juha Tynkkynen: Unkarin puolueet 2018 vaalien alla

Heino Nyyssönen: Onko György Soroskin ehdokkaana?