He kaataisivat yhdessä raja-aidat, väitetään Fideszin tunnuksettomassa julisteessa, jossa on György Soros oppositiopuolueiden johtajien ympäröimänä. Kuva Heino Nyyssönen.

HEINO NYYSSÖNEN

Vanhan sanonnan mukaan kaksi unkarilaista muodostaa kolme puoluetta. Tähän viittasi HVG-lehtikin helmikuisessa numerossaan, jossa se kuvasi Unkarin opposition nykytilaa. Vaikka oppositio haluaa syrjäyttää pääministeri Viktor Orbánin, on ehdokasasettelussa haasteensa. Vielä helmikuun lopussa ei lehden mukaan ollut selvää, ketä yksittäistä ehdokasta hallituksen vastustajat äänestäisivät.

Unkarin vaalijärjestelmässä on joitain samoja piirteitä kuin Italian uudessa vaalilaissa. Italiassa 37 % parlamentin paikoista valitaan yksittäisistä vaalipiireistä ja loput suhteellisella listavaalilla. Suljetussa listavaalissa puolueet määrittävät rankkausjärjestyksen. Unkarissa parlamentin enemmistö, 53 %, ratkaistaan yksittäisissä vaalipiireissä. Suurin puolue vie paikan, jos muut eivät pysty liittoutumaan sitä vastaan. Väitänkin, että vaalijärjestelmä on epäreilu ja vaikuttaa olennaisesti lopputuloksiin. On mahdollista, että sekä hallitus että oppositio korruptoituvat jo ehdokasasetteluun liittyvissä kysymyksissä.

Sosialisteilla ei 2018 ole omaa pääministeriehdokasta. Tarjokkaana on Párbeszédin (Vuoropuhelu) vihreään vasemmistoon luokiteltu Gergely Karácsony. Kyseessä on MSZP:n, Vuoropuhelun ja liberaalien yhteislista. Tällä kertaa ehdokasasettelussa kävi niin, ettei veteraanipoliitikko Gábor Fodorille annettu ns. sisäänpääsypaikkaa eli riittävän korkeaa listasijoitusta.

Vasemmisto-opposition välisissä sopimuksissa on samoja aineksia kuin neljä
vuotta sitten. Tätä kirjoitettaessa LMP näyttää yrittävän itsenäisenä samoin
kuten kansallisradikaali Jobbik.

Fidesz tavoittelee vaaleissa jo kolmatta perättäistä nelivuotiskautta. Toistaiseksi yksikään Unkarin puolue ei ole voittanut kolmatta kautta vapaissa vaaleissa. Lanseeraamallaan mainoskampanjalla Fidesz-johtoinen hallitus on pyrkinyt tekemään vaaleista Soros-vaalit. Fideszin mainoksessa suursijoittaja kaulailee aitaa katkovia Unkarin oppositiopuolueita. Fideszin mukaan Soros ohjailee paitsi Unkaria myös EU:ta ja nyt myös YK:n pakolaispolitiikkaa. Eräs Fideszin iskulause muistuttaa epäilyttävästi Trumpin retoriikkaa: “Meille Unkari on ykkönen” (”Nekünk Magyarország az első”). Kampanjassa Soros on noussut jo niin keskeiseksi, että sosialistien ja Vuoropuhelun videomainoksessa Soros tulee jo vesihanastakin.

Oppositio pyrkii tarttumaan hallitukseen liittyviin korruptioepäilyihin. Vaikka oppositio lähtee altavastaajana, helmikuun täytevaali antoi sille lisää toivoa. Hódmezővásárhely’issä riippumaton ehdokas voitti yllättäen Fideszin kansliaministeri János Lázárin kotikentällä.

Artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 1-2018.

Aiheesta myös:

Anniina Hyttinen, Heino Nyyssönen ja Juha Tynkkynen: Unkarin puolueet 2018 vaalien alla

Katalin Miklóssy: Unkarin vaalilakijärjestelmän muutos