ANNIINA HYTTINEN, HEINO NYYSSÖNEN JA JUHA TYNKKYNEN

”Meille Unkari on ykkönen!” Pääministeripuolue Fideszin kevään 2018 parlamenttivaalien juliste. Kuva Heino Nyyssönen.

 

Unkarin yksikamariseen parlamenttiin valitaan edustajat valtakunnallisilla vaaleilla neljän vuoden välein. Seuraavat vaalit pidetään 8.4.2018.

Parlamentissa oli vuodesta 1990 viime vaaleihin (2014) saakka peräti 386 edustajaa. Nykyisessä ja tulevassa parlamentissa on kansanedustajia enää 199. Nykyisessä parlamentissa edustajia on yhdeksästä eri puolueesta, joista virallisesti vain viisi katsotaan puolueiden parlamenttiryhmiksi, joten osa pienistä puolueista on muodollisesti riippumattomia kansanedustajia. Valintamekanismi on varsin monimutkainen ja sitä on kuvattu oheisessa Katalin Miklóssyn artikkelissa. Unkarissa on kaksi hallituspuoluetta Fidesz, 114 paikkaa, ja KDNP 17 paikkaa.

Paikkajako ennen 8.4.2018 parlamenttivaaleja

Poliittisia puolueita Unkarissa on paljon, kuitenkin vain pieni osa on edustettuna valtiopäivillä johtuen mm. vaalien äänikynnyksestä. Puoluekentän elävyydestä kertoo sekin, että järjestelmänvaihdoksen jälkeisten vaalien kolme suurinta puoluetta, mahtipuolue Unkarin demokraattinen foorumi (MDF), Vapaat demokraatit (SZDSZ) ja Pientalonpoikaispuolue (FKgP) eivät ole enää useampaan vaalikauteen olleet edustettuina parlamentissa.

Mielenkiintoinen erityispiirre Unkarin parlamentissa on sen vahva miesvaltaisuus: Kansanedustajista vain 10 % on naisia, mikä on pienin osuus koko Euroopassa. Maailmanlaajuisella listalla Unkari on sijalla 157.

Nykyisten parlamenttipuolueiden lisäksi vaaleissa on haastajina myös joitakin uusia ryhmiä.

FIDESZ (Fidesz ‒ Magyar Polgári Szövetség / Fidesz – Unkarin kansalaisliitto) on vuonna 1988 perustettu alun perin nuorliberaali oikeistopuolue ja alkuperäiseltä nimeltään Nuorten demokraattien liitto. Puolueen puheenjohtaja on pääministeri Viktor Orbán. Puolueen linja on nykyään oikeistopopulistinen, kristillisdemokraattinen, nationalistinen (kansalliskonservatiivinen), antiliberaali, maahanmuuttokielteinen ja vahvasti islaminvastainen. Puolue on viimeisten vuosien aikana ottanut ohjelmaansa kysymyksiä mm. Jobbikin agendalta. Vaalikampanja on keskittynyt maahanmuuttajavastaiseen kampanjointiin. Fideszillä on 11 europarlamentaarikkoa ja se kuuluu mm. Kokoomuksen kanssa samaan EPP-ryhmään.

KDNP (Keresténydemokrata Néppárt / Kristillisdemokraattinen kansanpuolue) on Fideszin hallituskumppani. Puolue on perustettu uudelleen 1989 (alun perin 1943). Se oli jo välillä kaksi vaalikautta poissa parlamentista, mutta on ollut vuodesta 2006 jälleen mukana Fideszin apupuolueena samassa koalitiossa. Puolue on nationalistiskonservatiivinen ja oikeistopopulistinen. Puheenjohtaja on Zsolt Semjén.

MSZP (Magyar Szocialista Párt / Unkarin sosialistipuolue) on sosialidemokraattinen puolue, joka on ollut tällä vaalikaudella suuren sekaannuksen tilassa. Puolue oli hallitusvastuussa 2002‒2010. Se sai yhdessä pienpuolueiden kanssa tehdyn hyvän vaaliliiton/koalition vuoksi vuoden 2014 vaaleissa kohtuullisen kannatuksen. Tuoreimmat gallupit ennustavat tulevissa vaaleissa noin 13 % kannatusta. Demareilla on kaksi europarlamentaarikkoa. Puolueen puheenjohtaja on Gyula Molnár

JOBBIK (Jobbik ‒ Magyarországért Mozgalom / Jobbik ‒ Liike paremman Unkarin puolesta) on perustettu 2003 ja on linjaltaan kansallismielinen, oikeistopopulistinen, ja pitää sisällään myös äärioikeistolaisiksi luokiteltavia ryhmiä. Puolue on verrattavissa vaikkapa Ranskan Front Nationaleen. Puheenjohtaja on vuonna 1978 syntynyt historioitsija Gábor Vona, joka on viime vuosina pyrkinyt tuomaan puoluetta lähemmäs poliittista keskustaa. Merkittävänä teemana kampanjoinnissa on ollut korruptionvastaisuus. Puolueohjelma on voimakkaan kansallismielinen, EU:n pakolaispolitiikkaan kriittisesti suhtautuva sekä Suur-Unkaria ihaileva. Puolue sai edellisissä vaaleissa n. 20 %:n ääniosuuden. Puolueella on kolme edustajaa europarlamentissa.

LMP (Lehet Más a Politika! / Politiikka voi olla muutakin!) on Unkarin vihreä puolue, jonka keulakuva on Bernadett Szél. Puolue on perustettu 2009 ja se ylitti edellisissä vaaleissa niukasti 5 % äänikynnyksen. Ympäristökysymysten lisäksi agendalla on mm. korruptio. Alueellisesti LMP:n kannatus on ollut korkeinta Budapestissä.

DK (Demokratikus Koalició / Demokraattinen koalitio) MSZP:n entisen puheenjohtajan ja Unkarin entisen pääministerin Ferenc Gyurcsány’n perustama puolue. Vaaliliiton ansiosta DK:lla on nykyisessä parlamentissa neljä edustajaa ja europarlamentissa kaksi. Puolue luonnehtii itseään sosiaaliliberaaliksi ja on EU-myönteinen. Kannatus on korkeinta isoimmissa kaupungeissa.

Pienempiä ryhmiä ovat mm. Együtt (Yhdessä), MLP (Magyar Liberális Párt / Unkarin Liberaalipuolue), PM (Párbeszéd / Dialogi). Uutena haastajana vaaleihin osallistuu Momemtum Mozgalom (Momemtum-liike), joka sai alkunsa kansanliikkeistä mm. Budapestin olympialaisia vastaan ja on nyt organisoitunut puolueeksi. Puoluetta vetää András Fekete-Győr ja se on mielipidemittauksissa saanut 1‒3 % kannatuslukuja. Puolue luonnehtii itseään Eurooppa-myönteiseksi ja liberaaliskonservatiiviseksi, mitä se sitten tarkoittaneekaan.

Oman antipuoluelisänsä vaaleihin tuo Gergely Kovácsin vuonna 2006 perustama MKKP (Magyar Kétfarkú Kutya Párt / Unkarin kaksihäntäinen koira -puolue). Anarkistinen vitsi ja somekampanja on nyt rekisteröitynyt puolueeksi ja herättää hilpeyttä oivaltavalla vastamainonnallaan. Puolue tulee todennäköisesti keräämään protestiääniä.

”Me voitamme ja te saatte hengen pelastavia sairaaloita.” Jobbikin juliste jatkaa aiemman Te teette työtä, he varastavat -julisteen tyyliä. Kuva Heino Nyyssönen.

 

Helmikuun 2018 kannatuskyselyn tuloksia

(Puolueiden nimilyhenteen perässä on viivan jälkeen myös europarlamenttiryhmän nimilyhenne, tähdellä merkityillä ei ole meppejä.)

Hungary, Publicus poll (9.–14.2.2018):

Fidesz / KDNP-EPP: 48 % (-1)
MSZP-S&D: 18 % (+1)
Jobbik-NI: 16 %
LMP-G/EFA: 8 % (+1)
DK-S&D: 5 %
MKKP-*: 2 % (+1)
Mom-*: 1%

Hungary, Republikon poll (9.‒22.2.2018):

Fidesz/KDNP-EPP: 48 % (-5)
Jobbik-NI: 19 % (+1)
MSZP/MLP-S&D/ALDE: 17 % (+4)
DK-S&D: 6 % (+1)
LMP-G/EFA: 5 % (+1)
Mom-*: 2 % (-1)
Együtt-*: 2 %

Artikkeli on ilmestynyt Suomi-Unkari-lehdessä 1-2018.

Aiheesta myös:

Heino Nyyssönen: Onko György Soroskin ehdokkaana?

Katalin Miklóssy: Unkarin vaalilakijärjestelmän muutos